Vahtimestarit eli baabushkat, siksi me niitä kutsutaan, ovat myös ihan ok, mutta kuitenkin niiden kanssa kannattaa olla väleissä. Tässä 2vk aikana tapahtui niin paljon kaikkea, että niiden muistiin jäädään varmaan todella pitkään.
![]() |
| Opiskelijakortti |
![]() |
| Tottakai ensimmäisenä päivänä blinit! |
Opiskelun alkaessa olo oli vähän tylsistynyt, tuntui ettei tästä seuraa mitään muuta kun pelkkää opiskelua. Kuitenkin perjantaina tavattiin tutoreita, jotka sitten näyttivät meille vähän kaupunkia, tarjosi seuraa, vei huvipuistoon ja maailmanpyörään. Samana iltana tutustuttiin myös muihin ulkomaalaisiin ja viettiin niiden kanssa aikaa. Porukka on ihan mahtava ja hauska, nyt tiedän että niiden seurassa syksy menee aika nopeesti. Tietenkin ei mikään vaihto jää ilman hauskanpitoa, joten viikonloput oltiin tottakai viihteellä. Sää myös oli ihan upea näiden 2 viikon aikana, aurinkoista ja lämmintä, kyllä kelpaa.
![]() |
| Vaihtarit vauhdissa |
![]() |
| And the next one - hangover food! |
![]() |
| Venäjän kielen isät |
Viime perjantaina käytiin myös Tverin samovaari- eli teemuseossa. Oli ihan kivaa, tosi montaa uutta asiaa jäi mieleen, teetäkin juotiin ylin kyllin, huhhuh. Matkalla tehtiin myös pieni kaupunkikierros, uusia nähtävyyksiä on siis nähty.












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti