sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Edellisen viikon kuulumisia

Привет!

Uusi viikko alkoi taas. Maanantai lähti käytiin heräämällä hyvin varhain ja kirjoittamalla essee, koska tottakai jaksan aina aloittaa ajoissa läksyjen tekemistä. Päivä meni luennoilla, ei mitään sen kummempaa. Iltapäivällä kuitenkin päätettiin lähteä Sonjan ja Emmin kanssa keilaamaan. Hauskaa oli ja naureskeltiin paljon. Taidot olivat kyllä vähän ruosteessa, mutta siinäpä on se pointi, että pidetään hauskaa välittämättä kuka voittaa. Ja onhan tässä aikaa harjoitella ;) Keilaamisen jälkeen käytiin vielä kahvilassa syömässä herkkuja. Kotimatka toi taas yllätyksiä, ainahan meille Sonjan kanssa tapahtuu jotain kun ollaan kahdestaan. Aluksi marshrutkan, jonka piti viedä meidät kotiin, pysäytti poliisi. Kesti varmaan vartti ennen kun jatkettiin matkaa, mutta sitten se meni johonkin ihan random suuntaan varmaan kaupungin toiselle puolelle, jota emme edes tunteneet. Sitten kuski vaan käski kaikkia ulos ja sanoi, että päästään eteenpäin toisella marshrutkalla (tödennäköisesti poliisin kanssa ei mennyt hyvin). Emme kuitenkaan menneet siihen vaan aluksi päätettiin tarkistaa navigaattorista missäpäin ylipäätään ollaan. No se näytti, että ollaan jossain ihan 5km päässä kotoa. Lopulta uskaltauduttiin kysyä ohikävelijältä sijainnista ja millä päästään keskustaan. Onneksi sitten bussilla lähdettiin takaisin keskustaan ja 1,5 tunnin päästä päästiin vihdoin kotiin. Se tästä meidän seikkaluista....



Mestari
Lapsia siis ollaan...
Looks good?
"Mitä tapahtuu? Missä ollaan?"
Vähänkö karmee?!!!!
Keskiviikkona käytiin filarmoniassa taas pitkästä aikaa. Yleensä olen tottunut, että siellä soitetaan aina lähinnä klassista musiikkia ja lauletaan jotain oopperamaista. Tällä kertaa esitys yllätti, se oli jotain omanlaista ja täysin ainutlaatuista. Klassisia teoksia ja leffamusiikkia soitettiin venäläisillä soittimilla, käytettiin vain balalaikkaa ja bajan-harmonikkaa, venäläisen sielun soittimia. Esityksen aikana muistelin taas millaista on tuntea itseäni täysin venäläiseksi. Esiintyjätkin olivat ihan fiiliksessä kun soittivat, vitsaili koko ajan ja se tunnelma tuntui ilmassa. Hienoa oli kyllä!!! 


Opiskelun ihanuuskin vaikuttaa elämään. Jouduin kirjoittamaan 2 esseetä perjantaiaamuna, koska tottakai olin niin innokas tekemään niitä viikolla. Aamu oli aika hauska, sen jälkeen aivoräjähdys iski koko päiväksi. Onneksi olen oppinut asiasta ja kirjoitin analyysin kirjallisuuden teoksesta TÄNÄ ILTANA. Voi että mikä ylpeys iski sen jälkeen, kerrankin olen tehnyt jotain ajallaan ja jeejee edes yksi aamu voin nukkua pitkään.
Kuitenkin eilen käytiin Sonjan kanssa torilla ihan vain vilkaisemassa mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy. Tottakai oikean rusistin on pakko omistaa venäläinen karvahattu, joten sitäkin piti etsiä. Karvahattua emme kuitenkaan vielä ostaneet, mutta sen sijaan kotiin tarttui iso pussillinen karkkeja ja kaikennäköisiä leivonnaisia. 


Jotain kotimaistakin täältä löytyy
Liisa ihmemaassa

Illemmalla kävin vielä katsomassa "Liisa Ihmemaassa" jääshowta. Näytös ei valitettavasti ollut niin hieno kun odotin, toivoin enempää verratuna tälläiseen hintaan. Kaikki roolit oli nauhoitettuna, joten esiintyjät eivät itse puhuneet vaan toisti repliikkeja nauhalta. Tilaa oli vähän, joten he eivät edes kunnolla luistelleet, koska pelkäsivät törmäyksiä. Maisemia heijastettiin, joten kunnon lavasteita ei edes ollut. Oli se ihan kiva esitys, mutta silti pettynyt olo. Kuitenkin ilta sitten meni minun ihanaisten kanssa.

Mutsi ja kaksi lasta kiittaa ja kuittaa :D
Meidän ihana mummo, aina nuori!
Ei kirjoja voi koskaan olla liikaa :D


Tälläinen oli tämä viikko. Vielä yksi ja sitten seuraa loma... Jee Jee, mutta tälläistä tällä kertaa... Näkemisiin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti