sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pietarin meininki ja muuta...

Tervehdys taas!
Mitäs teille? Tänne kuuluu todella hyvin, aika vaan menee hurjaa vauhtia. Voi ei, enää 2kk jäljellä. Elämä täällä menee täyttä vauhtia eteenpäin, kaikenlaista tapahtuu ja hauska on. Viime aikoina ruvettiin harrastamaan karaokea. Ihan kivaa on lauleskella tunnettuja biiseja ja ihan vaan hengailla porukalla. Ollaan muutenki niin huippuja laulajia, joten kyllä saatiin paikalliset baarit valloitettua. :D 

Viime viikolla tutustuttiin venäläisiin opiskelijoihin (kun käytiin stolovajassa syömässä, jotkut random venäläiset tulivat meidän luo ja sen jälkeen kun varmistivat, että ollaan suomalaisia, kutsuivat meidät niitten bileisiin). Oltiin ihan yllättyneitä, mutta silti Sonjan kanssa tarjous otettiin vastaan. Viime viikon torstaina mentiin sitten niihin bileisiin. Päästääkseen sinne oli pakko mennä marshrutkalla. Ohjeet, jotka meille annettiin ei rittänyt, joten oli pakko vielä monta kertaa kirjoittaa ja kysellä mihin suuntaan pitää mennä, millä pysäkillä pitää jäädä, yms. Lopulta kun päästiin perille ajatuksissa vaan kulki, mihin ollaan päättyneet. Paikka näytti ihan oudolta ja karmealta, täysin pimeä katu, ei mitään tietoa minne pitää mennä ja missä ylipäätään ollaan.
Onneksi venäläistä kaveria, joka tuli meitä vastaan ei tarvinnut odottaa pitkään ja vartin päästä oltiin jo sisällä. Ihmisiä oli ihan riittävästi, kaikki tietty venäläisiä, mutta onneksi jotkut ihmisistä puhui englantia. Aluksi ihmeteltiin niiden leikkeille, päästiin pelaamaan ping pongiakin, joten hauskaa oli. Sen jälkeen mentiin vielä Sonjan ja kahden britin kanssa laulamaan karaokea, joten yökin meni ihan hienosti.

Kuitenkin yöllä ei nukkuminen sujunut, koska puol 7 aamulla lähdin junalla Pietariin mummin luokse. Mummia en nahnyt vajaa 9 vuoteen, joten tottakai hän ei aluksi edes tunnistanut minua. Viikonloppu kuitenkin meni ihan loistavasti: käytiin shoppailemassa, syömässä kahviloissa ja pidettiin hauskaa hotellissa jutellen, katsoen leffoja ja syöten herkkuja. Takaisin Tveriin tulin vasta maanantaiyönä 2 jälkeen, joten siinä päivänä pidin vapaata opiskelusta.

Opiskelu ei sinänsä tuota hankaluuksia, mutta välillä tuntuu, että läksyt eivät lopu koskaan. Parin viikon aikana kirjoitettiin varmaan 4 esseeta ja vielä ties kuinka monta on jäljellä. Kaunokirjallisuudessa ruvettiin käsitelemään kirjailijoiden teoksia, joten niistäkin tulee kaikenlaisia tehtäviä/esityksiä ja esseitä. Toisaalta ihan kivaa opiskella, ei tylsää tule ja tekemistä riittää, mutta juuri sen takia tuntuu, että aikaa ei riitä mihinkään muuhun. No mutta kyllä sen lisäksi yritetään tehdä muutakin kivaa: katsotaan piirrettyjä jätskien kera, paistetaan syrnikkeja ja blineja, hengaillaan iltaisin porukalla, shoppaillaan, yms.

My epic love
TALON ÄITI
Hello Saint Petersburg
Metro
Matkustaja
Namia viikon aloitteeks
Tälläistä tällä kertaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti